Kasvatustoiminta

Kuten jo etusivulla mainitsin, kasvatamme saksalaisia puoliverisiä kahdesta eri kantakirjasta: hannover ja holstein. Jokainen yhdistelmä mietitään tarkoin, eikä ns. täytevarsoja synny. Vanhemmilta odotetaan hyvää luonnetta, kilpailumenestystä sekä eri kantakirjan edustajilta kantakirjapalkintoa. Saatamme siis esimerkiksi käyttää holsteinin suvussa hollantilaista puoliveristä jos tämä on kantakirjattu. Kasvattimme tunnistat etuliitteestä Edelweiss' (alppitähti) tai jälkiliitteestä of Edel (jalo, kallisarvoinen).

Nimeämissäännöt

Hannoverinhevosten nimi alkaa aina isän rekisteröidyn nimen ensimmäisellä kirjaimella. Holsteinhevosorit nimetään isän ensimmäisen kirjaimen mukaan, tammavarsat vuosittain vaihtuman kirjaimen mukaan. Käytämme samaa kirjainta aina kolme IRL kuukautta.

01/18: J         04/18: K         07/18: L         10/18: M         01/19: N         04/19: O

Kasvattien myyntiehdot ja rekisteröintiohjeet

☆ Sivuille on linkitettävä kasvattajaksi Gestüt Edelweiss
☆ Kasvatin perustietoja ei saa muuttaa (nimi, rotu, sukupuoli, syntymäaika)
☆ Kasvatilla tulee kilpailla vähintään 20 sijaa painotuslajissaan
☆ Minulla on kasvattiini aina etuosto-oikeus, jos olet luopumassa kasvatista
☆ Tallennathan kasvatin sivut Web Archiveen sen kuollessa

☆ Kasvatti tulee rekisteröidä VRL.oon:
        ∼ Kasvattajaksi EDEL7393
        ∼ Kasvattajanimeksi Edelweiss / of Edel
        ∼ Syntymämaaksi Saksa

Kasvatit

syntymäaika rotu nimi isä emä omistaja
03.04.2018 FWB o. Dracarys of Edel Drop Dead Cynical RA Noelle Wolf jää kotiin
20.12.2017 HOLST t. Edelweiss' Jasmine Art of Movement LIN Calypso von Lark jää kotiin
21.11.2017 HOLST o. Edelweiss' Albert Art of Movement LIN Scaon Nobelle VRL-01333
05.08.2017 HANN o. Black Pearl of Edel Davy Jones Tryphigal jää kotiin