Kaunon Tuurihaukka

KTK-II
rekisterinumero: VH17-018-1787
syntymäaika: 04.04.2017, 4v 3v 04.07.2017
rotu, sukupuoli: Suomenpienhevonen, ori
väri, säkäkorkeus: Rautias, 140cm
painotus, taso: Kouluratsastus, HeA
kasvattaja: Kaunovaara
omistaja: Jemiina, VRL-07412
    Palkittu suomenhevosten kantakirjaustilaisuudessa KTK-II palkinnolla 20.04.2018 P-suunnalle

Usein ensimmäinen asia, joka Tudesta tulee mieleen, on viiden vuoden paikkeilla oleva uhmaikäinen. Ori on varsin ystävällinen ja utelias hevonen, mutta sillä on kuitenkin aina vähän omalaatuinen mielipiteensä kaikkeen, eikä se pelkää testata käsittelijänsä mielipidettä asian suhteen. Tude tulee toimeen kuitenkin kaikkien kanssa, eikä koskaan käyttäydy aggressiivisesti tai yritä haastaa riitaa kenenkään kanssa. Kai sillä on vain hyvin omalaatuinen huumorintajunsa, jota se tuntuu haluavan viljellä vähän joka väliin.

Hoitotilanteissa Tuden kärsivällisyys ei tosiaankaan ole parhaimmasta päästä, jonka vuoksi hoitajan kohdalla asian olisi hyvä olla päinvastoin. Ori ei turhan kauaa viihdy paikallaan, vaan sillä on tapana steppailla ympäriinsä osoittaen kärsimättömyyttään. Suhteellisen kivuttomasti kuitenkin selviää, kun yrittää itsekin tehdä perus toimenpiteet mahdollisimman nopeasti. Tude ei oikeastaan koskaan ole edes oppinut pullistelun jaloa taitoa, jonka takia se ei ole ottanut sitä tavakseen. Satuloidessa se tyytyykin lähinnä näyttämään hapanta naamaa.

Tudella on todella hyvä työmoraali, jonka takia se on varsin miellyttävä ratsastaa. Sillä on tasaiset askeleet, joiden pituutta on helppo vaihdella. Ori kantaa itseään hyvin, eikä se tarvitse herkkäsuisena voimakkaita apuja edes peräänannossa liikkuessaan. Tude tarvitsee kuitenkin oikeastaan koko ajan jotain uutta tekemistä, jotta sen ajatus säilyy mukana tekemisessä. Ori alkaa ennakoimaan helposti tulevaa, mikäli samaa tehtävää junnaa kovinkin kauan. Vaikka Tude on reipas, notkea ja ketterä, niin esteille sillä ei kuitenkaan löydy riittävästi ponnistusvoimaa. Maastossa ori on vähän sählä, jonka vuoksi paras ratkaisu ei ole lähteä Tuden kanssa sinne kaksin. Sitä jännittää melko helposti liikenne ja kovat äänet, vaikka suomenhevosmaiseen tapaan se onkin jaloistaan suhteellisen varma.

Tuden kanssa matkustaessa on syytä muistaa pienten jaloittelutuokioiden tärkeys. Pienen orin pää ei kestä kovinkaan pitkiä matkoja ilman tekemistä, jonka vuoksi mukana on hyvä olla kaveri tai vähintään ruokaa. Kisapaikoilla utelias ori osaa olla myös äänekäs, eikä se pelkää ilmoittaa saapumisestaan koko kansalle. Verryttelyssä Tude saattaa kytätä muiden tekemisiä melko antaumuksellisestikin, jonka vuoksi näissä tilanteissa on erityisen tärkeää keksiä orille koko ajan uusia tehtäviä.


      
luonne © Hazel | kuvat © S.H

i. Koistilan Tuuri
rt, 146cm
KTK-II
ii. ILO Tuure
trt, 143cm
KTK-I
iii. VIR MVA Ch Taavetti
vprt, 144cm
iie. Kirveltäjän Likka
prt, 145cm
ie. Anffin Heliä
rt, 160cm
KTK-III
iei. Hunajalaakson Taikajuoma
rt, 162cm
iee. Hunajalaakson Helinä
rt, 159cm
e. Kaunon Kultapiisku
vkko, 147cm
KTK-II
ei. Tiilikan Voikerkkä
vkko, 147cm
KTK-II
eii. Ch Vaniman Kuusnelonen
vkko, 147cm
KTK-II, KRJ-I, SV-II, jälk. C
eie. Runon Rusina
rnvkko, 152cm
KTK-II
ee. T.R. Kumina
rt, 153cm
KTK-III
eei. Fiktion Kuunari
rtkm, 147cm
KTK-III, Ch, VVJ-I, YLA2, SLA-II
eee. N.I.N. Lumiturpa
rt, 152cm

Isälinja: Vilpertti (4) - Emälinja: N.I.N. Kielo (4)


Jälkeläiset

Sukupuoli Nimi Syntymäaika Isä Omistaja

Kilpailutulokset

Kuuliaisuus & luonne Tahti & irtonaisuus Maksimitaso Nyt tasolla Pisteitä yhteensä
935.31 1100.61 4 5 2035.92p

Valmennukset ja päiväkirja

00.00.2017
teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti

00.00.2017
teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti
virtuaalihevonen | a sim-game horse